Inttilesken volinaa2019-09-27T02:48:24+03:00Blog Integration Feed Generatorhttps://inac.vuodatus.net/inachttps://inac.vuodatus.net/<![CDATA[8. päivä]]> Tämä päivä oli hyvä päivä. Harvinaisen hyvä. Oltiin inttileskikahveilla. Mukavia tyttöjä oli molemmat. Sellaisia että lähden mielelläni joskus toistekkin kahville.
J on pahemmin kipeä. Kuumetta on noussut kolmeenyhdeksään ja joutui ilmeisesti osastolle. En tiedä. Kaikkialla liikkuu kauheasti karanteenihuhuja ja toivon koko sydämestäni ettei yksikään niistä huhuista toteudu. Ikävä vaan lisääntyy, kun ajattelee että toinen makaa siellä kipeänä. Ressukka.
Nojaa, ehkäpä tämä tästä. ]]>2008-01-14T21:02:00+02:002019-09-27T02:48:14+03:00https://inac.vuodatus.net/lue/2008/01/8-paivainachttps://inac.vuodatus.net/<![CDATA[7. päivä]]> Ohhoi. Nyt on reissussa käyty. Eipä ollut kovin mukavaa. Nyt on taas ihana olla kotona ihan rauhassa, ilman että joku hengittää koko ajan niskaan.
J on kipeä. melkein 38 kuumetta. Se on ylihuomiseen asti sängyn pohjalla paranemassa. Taitaa se influenssa-aalto kunnolla iskeä, nimittäin vekaralla on veksi ihan täynnä, ja J:kin viettää sairastusaikansa ihan tuvassa vaan. Oli piristävää saada viestitellä koko päivän ajan milloin tahtoi, ja vielä illalla puhua paljon puhelimessa. Ja tuleehan se lomalle jo 8yön päästä. Äärettömän ihana ajatus. Viikonpäästä tähän aikaan olen ihan täpinöissäni ja varmaan siivoan viimeisimpiä kolosia, että on kiva tulla lomailemaan putipuhtaaseen asuntoon.
Voisi rueta suunnittelemaan nukkumaanmenemistä. Saattaisi huomenna olla parempi fiilis jos ei väsyttäisi.
Niin ja inttileskien kahvitteluhetki huomenna! Tätä on odotettu. Ihan mukavaa saada jutella ihmisten kanssa jotka tietää miltä tuntuu.
]]>2008-01-13T23:40:00+02:002019-09-27T02:48:17+03:00https://inac.vuodatus.net/lue/2008/01/7-paivainachttps://inac.vuodatus.net/<![CDATA[5. päivä]]> Joo-o. Enää 10päivää ja saan rakkaan kotiin. Mukavaa ajatella että se aika pienenee koko ajan. Tuntuu kuitenkin vielä kovinkovin pitkältä. Näin viimeyönä J:stä unta, joka nauratti aamulla vielä pitkään. Oli mukava nähdä vaihteeksi iloisia unia.
Pakattu on ja kohta kohti Kiteetä. Ihana päästä vähän eri ympäristöön. Ja siellä se aikakin kuluu. Maanantaina onkin inttileskien kahvittelutapaaminen, tiistaina äidin kanssa syömään, keskiviikkona toivottavasti erään ystäväni kanssa kahvittelemaan, ja torstaina taas kahvittelua toisen ystävän kanssa. Viikonloppu varmaan meneekin lähinnä siivotessa ja kotia kuntoon laittaessa, että Kullan on sitten kiva tulla luokseni.
Pikkuhiljaa alkaa tuntua että tässä ollaan valoisampaan suuntaan menossa. Ja hyvä niin! :) ]]>2008-01-11T14:59:00+02:002019-09-27T02:48:19+03:00https://inac.vuodatus.net/lue/2008/01/5-paivainachttps://inac.vuodatus.net/<![CDATA[On se vaikeaa.]]> J soitti äsken. Kuulosti todella reippaalta ja iloiselta. Kesken puhelun jutteli varmaan minuutin ajan tupakavereidensa kanssa, unohtaen kokonaan että odottelen siellä puhelimen toisessa päässä. Sain sanotuksi että on kamala ikävä, ja vastaus oli että "no asiat nyt vaan on näin. Kyllä tähän ikävään on alkanut jo tottua." Silloin iski itsekäsAnni-olo. Minä täällä kärvistelen päivät pitkät itkun partaalla, ikävöin häntä äärettömän paljon, ja J ei voi edes sen vertaa lohduttaa että sanois jotain nättiä. Tiedän että olisi pitänyt ajatella, että on hyvä jos J viihtyy, ja hänellä on kavereita, mutta olisihan se paljon enemmän itsetuntoa nostattavampaa jos sieltä tulisi "mmöö. kaamea ikävä ja kaikki on paskaa. paljon paremmin olisi asiat sinun luona." Ilkeäähän se on oikeasti ajatella noin, enkä varmaan ajattelekkaan. Nyt vaan pahimmissa itsesääleissä tuli tällaiset fiilikset.
No, J tulee lomalle 21. päivä. Sitä odotellessa! Eiköhän silloin taas vähän mieli kirkastu! ]]>2008-01-10T18:38:00+02:002019-09-27T02:48:22+03:00https://inac.vuodatus.net/lue/2008/01/on-se-vaikeaainachttps://inac.vuodatus.net/<![CDATA[4. päivä. ]]> Torstai. J on neljättä päivää poissa. Tai eihän se poissa ole. Muualla vaan, mutta poissa minun luoltani. Hassua sinällään että voikin olla tällainen ikävä? Ja mistä ihmeestä se johtuu? Ikävä alkoi jo sunnuntaina oman kullan vieressä, vaikka se oli siinä ihan lähellä. Ja voimakkaimmillaan ikävä oli sillä hetkellä kun J:n auto lähti siskoni parkkipaikalta aamulla klo 7. Nyt ikävä jo helpottaa hieman, mikä on hiukkasen jännää, kun luulisi ikävän kasvavan koko ajan. Kaipa tästä sitten tulee helpompaa, kun alkaa lomat ja muut rullaamaan ja itse saa hankittua töitä. Työttämänä kotona nyhjätessä ikävä tuntuu äärimmäisen läpitunkevalta ja koko kehon lamaannuttavalta.
Kaipa tästä pikkuhiljaa selviää.
Tuleeko seuraavat 9-12kk tosissaan jokainen ilta olemaan sitä että istun sohvannurkassa puhelin kädessä enkä uskalla edes paskalle mennä ilman puhelinta, kun voi just sillä hetkellä tulla puhelu?