Tuntuu taas siltä että mikään ei ole hyvä. Ei ole hyvä kun surettaa, että toinen joutuu kärvistelemään siellä, mutta ei ole hyvä myöskään jos toinen sanoo että alkaa viihtymään.

J soitti äsken. Kuulosti todella reippaalta ja iloiselta. Kesken puhelun jutteli varmaan minuutin ajan tupakavereidensa kanssa, unohtaen kokonaan että odottelen siellä puhelimen toisessa päässä. Sain sanotuksi että on kamala ikävä, ja vastaus oli että "no asiat nyt vaan on näin. Kyllä tähän ikävään on alkanut jo tottua."
Silloin iski itsekäsAnni-olo. Minä täällä kärvistelen päivät pitkät itkun partaalla, ikävöin häntä äärettömän paljon, ja J ei voi edes sen vertaa lohduttaa että sanois jotain nättiä. Tiedän että olisi pitänyt ajatella, että on hyvä jos J viihtyy, ja hänellä on kavereita, mutta olisihan se paljon enemmän itsetuntoa nostattavampaa jos sieltä tulisi "mmöö. kaamea ikävä ja kaikki on paskaa. paljon paremmin olisi asiat sinun luona." Ilkeäähän se on oikeasti ajatella noin, enkä varmaan ajattelekkaan. Nyt vaan pahimmissa itsesääleissä tuli tällaiset fiilikset.

No, J tulee lomalle 21. päivä. Sitä odotellessa! Eiköhän silloin taas vähän mieli kirkastu!